|
Sinulla on mahdollisuus saada oppia
rock-, pop-, jazz- ja kansanlaulussa sekä musiikinteoriassa.
Opetus tapahtuu mukavissa puitteissa Helsingin Veräjämäessä.
Laulutunneilla etsimme sinulle yhdessä
sopivan tasapainon tekniikkatreenien sekä kappaleiden ja
tyylien tulkinnan harjoittelun välille. Puhumme paljon
hengitystekniikasta ja sen merkityksestä äänentuottamisessa.
Käymme halutessasi tunneilla läpi laulamisen lisäksi myös
nuotinlukua, musiikin teoriaa, rytmiikkaa ja säveltapailua.
Kiinnostuksen ja tarpeen mukaan perehdymme
mikrofonitekniikkaan, äänentoistolaitteisiin ja
studiolaulamiseen.
Lauloitpa mieluiten bändin keulakuvana,
kuorossa osana ryhmää tai kotisuihkussa, olet tervetullut
tunneille. Opetukseen ei ole yläikärajaa. Useat laulajat
aloittavatkin opiskelun selkeästi täysi-ikäisenä. Oppilaat
otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Opetus tapahtuu 45
minuutin tai 1 tunnin opetuskertoina, yleensä yksi kerta
viikossa. Halutessasi voit saada myös useamman viikkotunnin.
Singing lessons can also be taught in
English!
Tervetuloa laulutunneille!
Voimalaulu järjestää pyynnöstä KOTISTUDIOKURSSEJA!
ENSIMMÄISELLÄ VIIKONLOPPUKURSILLA
perehdytään kotistudion suunnitteluun ja kokoamiseen.
Kurssilla paneudutaan mm. seuraaviin kysymyksiin:
- Mitä laitteita tarvitsen omaan
kotistudiooni? Mitä ilman selviän mainiosti? Entäs se laatu?
- Miten pienestä kerrostalohuoneesta saa
käyvän miksausstudion? Voiko olohuoneessa oikeasti nauhottaa?
- Yleisimpien bändi-instrumenttien ja
laulun äänityksen perusteet
- Editoinnin ja miksauksen perusteet
Kurssi on suunnattu aloittelijoille sekä
hieman edistyneille ja kotistudion rakentamista tai
laajentamista suunnitteleville. Opetuksessa käytetään alustana
Pro Tools LE:tä, mutta periaatteita voi soveltaa täysin myös
muihin äänitysjärjestelmiin. Säästä vähät rahasi, älä hanki
turhaa kalustoa. Kurssin kesto on 8 h ja se järjestetään
osallistujien aikataulut yhteen sovittaen. Kurssi järjestetään
2-4 oppilaan ryhmissä. Kurssin hinta on 122€ (sis. alv 22%).
TOINEN VIIKONLOPPUKURSSI on suunnattu
oman kotistudion jo rakentaneille ja jonkin verran
äänittäneille. Kurssilla paneudutaan syvällisemmin mm.
seuraaviin teemoihin:
- Erilaisten akustisten ja sähköisten
soitinten äänitys ja mikitys
- Editointityökalut
- Rumpueditointi,
Beat Detective ja rumpujen triggaus
- Miksaus
- Tarvittaessa myös softainstrumentit,
Reason, Live…
Opetuksessa käytetään Pro Tools LE:tä.
Kurssin kesto on 8 h ja se järjestetään osallistujien
aikataulut yhteen sovittaen. Kurssi järjestetään 2-4 oppilaan
ryhmissä. Kurssin hinta on 122€ (sis. alv 22%).
Kurssien sisältöjä voidaan myös muokata
osallistujien tarpeiden ja kiinnostusten mukaan.
Tervetuloa oppimaan lisää
kotistudiostasi!
YHTEISTYÖSSÄ:

Voimalaulussa voit opiskella laulua muutenkin kuin viikoittaisilla
yksityistunneilla. Erilaisia kursseja järjestetään,
kun kiinnostuneita ilmoittautuu tarpeeksi. Jos haluaisit laulunopetusta
jossain seuraavista muodoista, ota yhteyttä:
- Kesäkurssit
- Viikonloppukurssit
- Acapella-laulukurssit
- Yrityksille ja työyhteisöille sekä kuoroille
räätälöidyt kurssit
- Lahjakortit yksityistunneille
Näiltä sivuilta löydät lisää
tietoa, kun edellämainittuja kursseja on tarjolla.
|