Laulunopetus on hyvin yksilöllistä musiikinopetusta. Jokaisen keho on erilainen, jokainen ääni on erilainen. Laulun opiskelu onkin pitkäjänteisyyttä vaativa, mutta palkitseva prosessi, jossa tärkeää on omien ominaisuuksien tutkiminen, löytäminen ja vahvistaminen. Laulun opiskelu on myös esim. opettajalle tai muulle puhetyöläiselle hyvä tapa huoltaa ääntä.

Opetusta saat pop-, rock-, jazz- ja kansanmusiikin alueilla. Laadimme sinulle yhdessä räätälöidyn opiskelusuunnitelman ja laulettavia kappaleita voimme pohtia yhdessä. Etsimme sinulle sopivan yhdistelmän tekniikkaharjoituksia ja kappaleiden sekä tyylien tulkintaa. Puhumme paljon hengitystekniikasta ja sen merkityksestä äänentuottamisessa. Käymme halutessasi tunneilla läpi laulamisen lisäksi myös nuotinlukua, musiikinteoriaa, rytmiikkaa ja säveltapailua. Teoriakin sovelletaan heti käytäntöön. Teoria on osa tekemistä, vaikka se joskus tuntuu unohtuvan musiikinopetuksessa!

Lisäksi hyödynnämme nykyteknologian mahdollisuuksia. Voimme esimerkiksi nauhoittaa lauluasi laadukkaasti ja pohtia yhdessä kuuntelemalla mahdollisia ongelmakohtia. Entä mitä laulajan tulisi tietää mikrofonitekniikasta, äänentoistolaitteista tai studioista?

 

Opetukseen ei ole yläikärajaa, mutta alaikärajana varsinaiselle laulutekniikan opiskelulle pidetään yleensä noin 16 vuoden ikää äänen fysiologisen kehittymisen vuoksi. Useat laulajat aloittavatkin opiskelun selkeästi täysi-ikäisinä. Oppilaat otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Opetus tapahtuu 60 minuutin tai 45 minuutin opetuskertoina, yleensä kerran viikossa. Halutessasi voit saada myös useamman viikkotunnin.

Opettajana toimii laulaja Antti Eronen, joka on mm. opettanut laulua Suomessa ja Iso-Britanniassa, esiintynyt erilaisten jazz-, pop- ja rock-kokoonpanojen kanssa, tehnyt musikaali- ja teatterirooleja sekä säveltänyt teatterimusiikkia.